Varhaisin lidarin määritelmä on LIDAR, englanniksi on Light Deteation and Ranging ja kiinan kielellä on" valon havaitseminen ja vaihteleva" ;.
Itse asiassa tarkempi määritelmä on LADAR: Lasertunnistus ja -alueet, toisin sanoen GG-määritys; laserilmaisu ja GG-määritys ;. Tämä on vuonna 2004 ehdotettu määritelmä, joka vastaa paremmin lidarin käsitettä.
Lidar on oikeastaan eräänlainen tutka, joka toimii optisella kaistalla (erikoiskaista), ja sen edut ovat erittäin ilmeiset:
1. Erittäin korkea resoluutio: Lidar toimii optisella kaistalla ja taajuus on 2–3 kertaluokkaa korkeampi kuin mikroaaltouunilla. Siksi verrattuna mikroaaltotutkaan, lidarilla on erittäin korkea etäisyysresoluutio, kulmaresoluutio ja nopeustarkkuus
2. Vahva häiriöiden vastainen kyky: laserin aallonpituus on lyhyt, se voi lähettää lasersäteen erittäin pienellä hajontakulmalla (μrad-luokassa), monireittiefekti on pieni (ei muodosta suunnattua säteilyä, ja mikroaalto- tai millimetriaalto tuottaa monireittiefektin), havaittavissa matalan korkeuden / erittäin matalan korkeuden kohteita;
3. Saatu informaation määrä on rikas: kohteen etäisyys, kulma, heijastusvoimakkuus, nopeus ja muut tiedot voidaan saada suoraan kohteen moniulotteisen kuvan muodostamiseksi;
4. Voi toimia koko päivän: laser-aktiivinen ilmaisu, ei riipu ulkoisista valaistusolosuhteista tai itse kohteen säteilyominaisuuksista. Sen tarvitsee vain lähettää oma lasersäde ja hankkia kohdeinformaatio havaitsemalla emittoidun lasersäteen kaikusignaali.
Mutta lidarin suurin puute on, että ilmakehän olosuhteet ja työympäristön savut vaikuttavat siihen helposti. Kaikesta säästä vastaava työympäristö on erittäin vaikea saavuttaa.
